keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kolme kotimaista vaatetta

"Mitä projekti 333:lle kuuluu?", kysäisi Valeäiti pari kuukautta sitten lounaspöydässä.

"Hmmmjaaatuotanoin", minä vastasin.

Eipä sille paljon mitään kuulu. Oikeastaan en enää laske vaatteitani. Tuntuu, että projekti on tehnyt tehtävänsä, ja vaatemäärä per vuodenaika on kohtuullinen. Sitäkin tärkeämpää on, että vaatekaapissani on nyt enimmäkseen toistensa kanssa hyvin yhteensopivia vaatteita. Kapselivaatekaappi, tavallaan.

Tarpeet ja ostokset kirjaan edelleen muistiin. "Täydellinen vaatekaappi" -excel kulkee mukana Google Sheetissä, ja täydennän siihen kaikki uudet ostokset (mitä, milloin, mihin hintaan, mistä), sekä mieleen juolahtaneet tarpeet.

Ja niitä tarpeita muuten on, 21 kappaletta tällä hetkellä. Mutta ei se haittaa, millään ei ole kovin kiire.

Mutta minun piti oikeastaan puhua vaatteista, eikä laskentataulukosta. P333:n myötä tyylini on paitsi kirkastunut ja kallistunut, myös kotimaistunut. Värikkäämpikin se on, tavallaan. Mustan ja valkoisen joukkoon on päässyt harmaa, mikä taitaa sopia hailakalle iholleni jyrkkää mustaa paremmin.

En harrasta tässä blogissa tuote-esittelyjä, mutta nyt teen poikkeuksen. Olen ostanut vaatekaappini muutaman kotimaisen tuotteen, joista haluan kertoa teillekin. Kotimaisuus ei sinänsä ole minulle kriteeri vaateostoksilla, vaan ennenkaikkea haluan löytää vaatteita, jotka tulevat käyttöön ja kestävät. Mielestäni parasta ekologisuutta vaateostoksilla on se, että ostaa vain sellaista, missä tietää viihtyvänsä - ja mikä kestää käyttöä ja pesua. Käyttämättä jäänyt vaate on luonnonvarojen tuhlausta silloinkin, kun valmistustapa ja -materiaali on sinänsä ekologinen.

**

Ostin kesällä suomalaisen Noukin harmaan pellavamekon. Väljä mekko on 100% puuvillaa, ja se onkin oivallinen kuumana kesäpäivänä. Pellavan ominaisuuksiin kuuluu, että se rypistyy aika herkästi, mutta odotan, että muutaman pesun jälkeen mekko pehmenee entisestään. Ryppyisyys kuuluu pellavaan, ja mekko sopii mielestäni myös siistiin toimistolookiin. Yhdistin mekon mustaan nahkarotsiin ja korkkareihin, jolloin kokonaisuus oli mukavan rock.

Noukin vaatteet suunnitellaan, leikataan, ommellaan ja viimeistellään Suomessa, Tampereella. Materiaali hankitaan Suomesta tai muualta Euroopasta. Pellavakankaat kudotaan Liettuassa.

Noukin verkkokaupassa mekko maksaa 159 euroa, minä löysin mekon alennuksesta vain viidellä kympillä.

Kuva: Nouki

**

Kesämekokseni pääsi myös Lumoanin musta Ilta-mekko, jonka löysin merkin kivijalasta, Lumoan Storesta Katariinankadulta.

Ilta-mekko on 100% GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa, ja se on valmistettu suomalaisen perheyrityksen toimesta Portugalissa. Kaikki asioita, joita mielelläni tuen omalla lompakollani.

En yleensä ole pitsin tai minkään muunkaan romanttisen ystävä, mutta Lumoanin vaatteissa pitsiyksityiskohdat piristävät selkeitä värejä ja yksinkertaista leikkausta.

Mekossa on melko väljä A-linjainen mitoitus, joten jos heiluu kahden koon välissä, kannattaa valita pienempi. Puuvilla kutistuu pesussa noin 5%, itselläni XS-koon mekko oli pesun jälkeen entistä sopivampi.

Ilta-mekko on hieman hankala huollettava: itse pesen sen nurinpäin käännettynä pesupussissa 30 asteessa hienopesuohjelmalla, erikseen muista vaatteista (en uskalla laittaa muiden mustien kanssa samaan koneeseen, koska pelkään valkoisen pitsisomisteen värjääntyvän). Pesun jälkeen mekko vaatii vielä silityksen, jota normaalisti inhoan, mutta tämän mekon kohdalla olen oppinut antamaan periksi. Etenkin pääntien pitsisomiste tuntuu tarvitsevan silittämistä asettuakseen pesun jälkeen siistiksi.

Hinta Lumoanin verkkokaupassa on 95 euroa.

Kuva: Lumoan
**

En ole koskaan ollut suuri Marimekko-fani, mutta hiljalleen brändi tuntuu työntyvän harkintalistalleni. Marimekko on aina ollut mielestäni keski-ikäisten tätien brändi, joten ehkä olen itse vihdoin siinä iässä, että suomalaisen muodin klassikko alkaa itseä miellyttää. Marimekolle tyypilliset vahvat kuosit ja voimakkaat värit eivät sentään vielä houkuta, vaan Marimekon mallistosta valitsen kaappiini selkeitä, yksivärisiä tuotteita.

Ostin vuosi sitten Marimekon mustan Toltti-neuleen, ja hiljattain hankin saman neuleen myös harmaana. Toltti on 100% merinovillaa ja valmistettu Kiinassa. Malli istuu minulle täydellisesti, ja materiaali on ihanan pehmeää.

Villa vaatii käsinpesun viileässä vedessä, itse olen käyttänyt pyykkikoneen käsinpesuohjelmaa ja pessyt neuleen nurinpäin käännettynä pesupussissa. Neule kutistuu pesussa melko paljon, joten kahden koon välissä häilyvän kannattaa valita se suurempi. Villaa ei ylipäätään kannata liikaa pestä, säännöllinen tuulettaminen auttaa pitämään neuleen raikkaana. Itse en käytä neuletta pienten tahmatassujeni seurassa, jotta välttyisin pesua vaativilta tahroilta vaatteessa.

Hinta Marimekon verkkokaupassa 150 euroa (vuosi sitten sain saman neuleen omakseni 139 eurolla), mikä lienee laatuneuleesta ihan ookoo hinta. Vuoden runsaan käytön jälkeen musta neuleeni on hieman nyppyyntynyt, mutta edelleen siistissä kunnossa. Koruja ei tämän (tai muidenkaan) neuleen kanssa kannata käyttää, myös olan yli vedettävä laukku hiertää kankaaseen nyppyjä.

Kuva: Marimekko

**

Noin, mitäs olette mieltä tällaisesta tuote-postauksesta? En varmasti tule jatkossakaan vastaavia paljoa harrastamaan, tämän tekstin motivaationa oli jakaa tietoa hyviksi kokemistani hankinnoista. En kannusta ketään ostamaan, pikemminkin kannustan miettimään kriittisesti omaa tyyliään, olemassa olevia vaatteitaan ja tekemään hankintoja niihin peilaten ja olemassa olevaa täydentäen.

Ja tämä ei ollut yhteistyö-postaus. Pieni blogini ei onneksi mainostajia kiinnosta, vaan saan tehdä harvat tuotearvioni omaksi ilokseni.

16 kommenttia:

  1. Mä oon sitä mieltä että ihanaa kun sulta tulee mitä tahansa ulos eetteriin! :) Ja sitä mieltä että toi Lumoan mekko oli aivan lumoava sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3

      Tämähän oli jo toinen teksti lokakuussa! I'm on a roll!

      Poista
  2. Oon vähän kade tällaisista lounaista, missä puhutaan vaatteista, mutta veikkaan että siellä on puhuttu muustakin :D.
    Kiva postaus, ja täähän tietenkin kiinnostaa mua nyt kun yritän itse tehdä jotain tälle toivottomalle kulutuskäyttäytymiselleni. Marimekosta oon tykännyt jo tovin (mun äiti oli töissä Marimekolla kun olin lapsi ja olin tosi traumatisoitunut pitkään, kun kaikki vaatteet ole Marimekkoa alakoulussa ja opettajat sai aina kivituikkuja lahjaksi ja verhot ja servietit oli aina niin saatanan värikkäitä), mutta tuossa neuleessa kyllä tökkii nuo "käyttörajoitukset": itse pitäisin hintaa aika kovana, jos neuleen kanssa täytyy varoa esimerkiksi koruja. Makuasioita, toki.
    Sulla on kyllä yhä upea, yksinkertainen tyyli, joka todella sopii kantajalleen. Jatkan sen ihailua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me sillä lounaalla muistaakseni puhuttiin enimmäkseen vaatteista, shoppailusta ja mun vaate-excelistä :)

      Ja hei, siksi mä innostuinkin ensi kertaa ostoksistani raportoimaan, että pääsen kertomaan niiden hoitamisesta. Jotain naistenlehteä tai muotiblogia kun lukee, niin niissä vaan esitellään erilaisia ihanuuksia sen kummemmin käymättä läpi, miten tämä kestää käyttöä ja kuinka hankala sitä on huoltaa.

      Mulle neuleen varominen tai mekon silittäminen ei lopulta oo kovin isoja juttuja. Ehkä kun niitä vaatteita on niin vähän, ei pidä sitä niin vaivalloisena? Ja mä oon muutenkin vähentänyt korujen käyttöä, ei mulla yleensä oo kuin korvikset ja sormukset.

      Mutta siis hyvä, jos tästä jutusta tuli fiilis, että ei ainakaan tota neuletta sulle :) Se oli tarkoituskin, että olisi vähän enemmän kuin "nätti vaate, mistä sitä voi ostaa?"

      Ja KIITOS ihailusta <3

      Poista
  3. Peukku tällaisille postauksille! Tosi mielenkiintoista lukea, että miksi joku on valinnut tietyn vaatteen, miten hoitanut ja miten vaate on toiminut käytössä. Tuota Toltti-neuletta pohdin omaankin kaappiin hankittavaksi, mutta päädyin siihen että neulepaitaosasto voi tällä hetkellä hyvin, eikä tarvetta ole :) Neuletakkiosasto kaipaa sen sijaan täydennystä, sillä lempineuletakkini kohtasi koiranpennun hampaat, eikä pärjännyt taistelussa.. Harkinnassa on Alpan Symppis-neuletakki, se vaikutti aivan ihanalta ja sopi omiin mittoihini täydellisesti.

    Marimekkoon ihastuin joitain vuosia sitten, kun tajusin valikoimasta löytyvän muutakin kuin niitä "järkyn kirjavia tätikaapuja", kuten kummityttöni asian herttaisesti ilmaisi. Suosikkejani ovat villasekoitetrikoosta tehdyt paidat. Ne tuntuvat kestävän mitä vain(, paitsi rinnuksille tiputettua kermaa ja voita sisältävää tomaattikastiketta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kiinnostaa! Koska niin minuakin: ei pelkästään se, miltä joku vaate näyttää, vaan miten se toimii.

      Mulla on Filippa K:n neuletakki, josta yhtä hyvät kokemukset kuin Toltista. Hoidoltaankin vaatii saman.

      Marimekolla on muutamia tosi kivoja vaatteita. Mulla on lisäksi perus raitapaita ja Matikka-mekko.

      Poista
  4. Olen lähtökohtaisesti vähän allerginen tuotepostauksille, mutta kyllä niitä voi tehdä myös hyvin, laadukkaasti ja kiinnostavasti, olen huomannut. Tämä oli tuotepostauksien parhaimmistoa, kirjoita vaan lisää tällaisiakin välillä. Ja kiva kun kirjoitat ylipäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni! Ihanaa, että teillä lukijoillakin on ollut ikävä tekstejäni - mulla on ikävä niiden kirjoittamista.

      Elämässä vaan tuntuu olevan niin paljon kaikkea muuta (ruuhkaa), ettei blogille jää aikaa. Ja kun on hetken kirjoittamatta, ei meinaa enää keksiä mitään, mistä kirjoittaisi :)

      Poista
  5. Tämä oli hyvä, kiitos. On tosi virkistävää lukea joskus myös niitä pitempiaikaisia käyttökokemuksia vaatteen ulkonäön hehkutuksen lisäksi. Ja samaa mieltä, ihanaa kuin kirjoitat taas!
    -Anna

    Ps. Minäkin olen alkanut kirjoittaa... Ja kun en meinaa keksiä kirjoitettavaa, kirjoitan ruuasta :P muistikirjani.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Musta olisi kivaa, jos olisi joku muodin, kauneuden ja sisustuksen Tekniikan maailma -tyyppinen media, jossa ei keskityttäisi uusien ihanuuksien esittelyyn, vaan tuotteiden kriittiseen arviointiin ja vertailuun.

      Ja hui, en ollenkaan tiedä, onko huimalle 2 postauksen kuukausivauhdilleni tulossa jatkoa. Voi olla, että ei ihan heti :)

      Poista
  6. Terve! Kiinnostava postaus, kivoja vaatteita! Minäkin olen viime aikoina kiinnostunut kotimaisista vaatemerkeistä koska heräsin siihen tosiasiaan että kirppisostos ei automaattisesti tee autuaaksi. Ja itse kyllä tykkään tuotearvioista, eli antaa palaa vaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tämä vaateasia on mulla mielen päällä, uusi teksti eetterissä :)

      Poista
  7. Löysin juurinyåtieni tänne blogiisi ja meinaan kyllä kirjautua myös lukijaksesi. Tykkäsin tästä postauksesta tosi paljon kun tulee vähän muutakin kuin ne perinteiset ihana mekko, kiva päällä. Tuota Lumoan mekkoa olen haaveillut, ehkäpä jonakin päivänä... Ja tuo Noukin mekko olisi ihan täydellinen kanssa. Ja tuo tarve-excel tulisi todellakin tarpeeseen täälläkin, ehkä jäisi ne huti ostokset vähemmälle jos ei nyt kokonaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, tervetuloa! Jos tämä vaateaihe erityisesti kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan vanhoihin teksteihini tägillä Täydellinen vaatekaappi ja projekti333.

      Poista