perjantai 13. tammikuuta 2017

Kuinka monta vaatetta on tarpeeksi?

Datanörtti täällä taas hei.

Olen kuluttanut viime päivät laskemalla vaatteitani. Olen useammassakin keskustelussa todennut käyttäneeni kuluneen vuoden aikana noin sataa vaatetta, ja että vaatekaappini vaatteiden kokonaismäärä olisi noin 200.

100 ja 200 olivat vain valistuneita arvauksia, totuuden tiedän nyt. Sata aktiivisessa käytössä olevaa vaatetta on hyvin lähellä totuutta, ja kokonaismäärä 200 oli arvioitu yläkanttiin.Vaatekaapissani on 182 vaatetta. Tässä luvussa pitäisi olla mukana aivan kaikki (edit: huomaan unohtaneeni joitain vaatteita listasta. Lisäilen niitä listan loppuun sitä mukaa kun ne palautuvat mieleen).

Minä nimittäin laskin kaikki vaatteeni! Ja nyt aion esitellä teille lopputuloksen, vaate kerrallaan. Joten otahan hyvä asento, tästä tulee piiiiitkä katsaus.

Arvatkaa, mitä muuta laskin? Vaatteistani 30% on ostettu viime vuonna, toiset 30% sitä edellisenä vuonna, 15% on ostettu vuonna 2014 ja loput 25% ovat ajalta, jolloin en vielä tehnyt vaatekirjanpitoa.

Onko 182 mielestäsi paljon vai vähän? Osaatko arvioida, kuinka paljon omasta kaapistasi löytyy vaatteita?



MEKOT


Olen ehdottomasti mekkoihminen. Rakastan mekkoja, ja ne ovat pukeutumiseni tärkein kulmakivi. Mekot ovat naisellisia, ja ennen kaikkea ne ovat helppoja. Mekon kanssa ei tarvitse pähkiä ylä- ja alaosan yhteensopivuutta, koska molemmat tulevat samassa paketissa.


1. Lumoan pitsikauluksinen mekko. Kerroin tästä enemmän täällä.
2. Marc O'Polon a-linjainen villakangasmekko. Työpukeutumiseni luottovaatteita, ollut kaapissani niin pitkään, etten edes muista, milloin tämän hankin. Korjattu ompelijalla.
3. Andiatan tyköistuva harmaa kotelomekko. Toinen luottovaate, ehkä 10 vuotta käytössä. Korjattu ompelijalla.
4. Espritin tummansininen kesämekko. Ostin tämän imetysmekoksi, kun kuopus syntyi 2013. Mekko on edelleen käytössä vapaa-ajalla. Lyhennetty olkapäistä ompelijalla.
5. Andiatan valkoinen juhlamekko. Ostettu serkkuni ylioppilasjuhliin kesällä 2015, ja ollut päällä myös mummoni synttäreillä ja pikkujouluissa. Ihana mekko, jolle toivon lisää juhlia.
6. Marimekon Matikka-mekko. Ostettu kesällä 2014. Mukava arkimekko, joka tosin alkaa jo näyttää nuhjuiselta. Uutena käytin myös töissä valkoisen jakun kanssa.
7. Noukin harmaa pellavamekko. Kerroin tästä enemmän täällä.
8. Mint&berryn musta trikoomekko. Ostin viime joulukuussa täydentämään talvista työpukeutumista.
9. Espritin harmaa neulemekko. Ostettu lokakuussa 2016 vanhaa harmaata neulemekkoa korvaamaan.
10. Comman pitkähihainen mekko. Viime joulukuun ostos, myös täydentämään talvista työpukeutumista.
11. Earnest Sewingin farkkumekko. Ostin viime kesänä. Lempivaate, jota olen jo ehtinyt käyttää paljon.
12. Opuksen valkoinen pellava/puuvillamekko. Kavennettu ompelijalla.

Ei kuvassa:
13. punainen pitkä iltapuku. Ostettu 2003, kun iltapukutilaisuuksia oli useampia. Sen jälkeen ollut vähällä käytöllä, mutta ei vie kaapista juuri tilaan joten saa jäädä tulevia iltapukutilaisuuksia odottamaan. 
14. Ruskea juhlamekko. Teetetty mallista mittojen mukaan. Ollut päällä useissa häissä. 
15. Musta "hautajaismekko". Ostin isoäitini hautajaisiin, ja ollut sen jälkeen käytössä kaikissa hautajaisissa. Toimii myös pikkumustana.
16. Häämekko. Menin naimisiin vuonna 2011, ja mekko roikkuu vielä kaapissa.

YLÄOSAT




17. Valkoinen Hugo Bossin bleiseri. Ostin marraskuussa 2015 vanhaa, liian pientä valkoista bleiseriä korvaamaan.
18. Musta bleiseri, joka on niin vanha, etten edes muista hankintavuotta. Korjattu kahteen otteeseen ompelijalla (hihojen vuori vaihdettu, hihat lyhennetty ja bleiseriä levennetty niin, että se mahtuu paremmin kiinni). Toisesta hihasta puuttuu yksi nappi, lisäksi hihat hieman kiristävät. Harkintalistalla on uusi musta bleiseri tätä korvaamaan.
19. Ganttin mustavalkoinen herringbone-toppi.
20. Comman vaalea toppi. Viime kesän hankinta.
21. s.Oliverin vaalea toppi.
22. Patrizia Pepen beige pusero. Läpinäkyvä, joten tämä tarvitsee kaverikseen samanvärisen naruolkaintopin.
23. Harmaa liituraitableiseri. Ompelijan käsissä muodonmuutoksen kokenut lempivaate vuosien takaa.
24. Marimekon raitapaita. Ostettu kyynärpäistä puhkikulunutta Marc O'Polon raitapaitaa korvaamaan.
25. s.Oliverin valkoinen pitsitoppi. Kesäinen arkivaate, ollut harmillisen vähällä käytöllä.
26. Valkoinen t-paita. Tämäkin on kesäinen arkivaate, joka on päässyt käyttöön harmillisen vähän.
27. Musta toppi, jota käytän aluspaitana. Toimisi varmaan kesällä yksinäänkin.
28. Wolfordin pitkähihainen paita, jonka ostin pitkän harkinnan jälkeen vanhaa, raskausajan käytössä ollutta ja siten venynyttä mustaa pitkähihaista paitaa korvaamaan. Näin simppeliksi paidaksi järkyttävän kallis (100 €), mutta ihanan ylellinen päällä ja näyttää todella hyvältä.
29. Marimekon harmaa Toltti-neule. Tästä kerroin enemmän täällä.
30. Marimekon musta Toltti-neule.
31. Repeat Cashmeren beige neule. Ostin syyskuussa 2015, ja alkaa olla nyppyinen nypynpoistajan ahkerasta käytöstä huolimatta.
32. Filippa K:n musta neuletakki.

Ei kuvassa:
33. Marc O'Polon mustaharmaaraidallinen poolo-kauluksellinen neule. Arkikäytössä, mutta harvoin.
34. Beige naruolkaiminen alustoppi. Patrizia Pepen puseron alla.

HAMEET

Omistan hameita huomattavasti vähemmän kuin yläosia. Minulle riittää, että saan kokonaisuuteen vaihtelu vaihtelemalla yläosia, jolloin alaosia tarvitsee vähemmän.


35. Bossin valkoinen a-linjainen hame. Viime kesän ostos, välitön lempivaate.
36. Eleven Parisin musta a-linjainen vekkihame. Viime syksyn ostos, välitön lempivaate.
37. Harmaa liituraitainen kynähame. Muokattu puvun housuista.
38. Keltainen Marc O'Polon villakangashame. Ikivanha luottovaatteeni. Kavennettu ompelijalla.
39. Farkkuhame. Ikivanha, jäänyt viimeaikoina vähälle käytölle. Ei taida olla enää tyyliäni. Harkintalistalla uusi tätä korvaamaan.
40. Harmaa kynähame. Muokattu ompelijalla liian pieneksi käyneestä Tiger Of Swedenin kotelomekosta.

HOUSUT

En juurikaan pidä housuista. Näytän housuissa mielestäni pökkelöltä, enkä lainkaan niin naiselliselta, kuin haluaisin. Siksi etenkin työkäyttöön ostetut housut ovat jääneet vähälle käytölle. Farkkuja käytän arkena, ja silloin tällöin töissä päivinä, jolloin ei ole asiakastapaamisia.


41. Mustat suorat 7/8-pituiset housut. Hieman liian leveät vyötäröstä, olen ollut liian laiska viemän korjattavaksi.
42. Nilkkaa kohti kapenevat 7/8-pituiset housut. Alkavat olla jo vanhat, ja juoksijan pohkeilleni karvan verran liian kapoiset. Harkitsen näistä luopumista.
43 ja 44. kahdet farkut.
45. Farkkushortsit, jotka tein itse leikkaamalla vanhoista farkuista lahkeet irti.

TAKIT

Olen viime vuosina päivittänyt takkivarastoani. Alan hiljalleen olla tyytyväinen, ja takkeja löytyy jokaisen käyttötarkoitukseen.

46. Musta hupullinen toppatakki. Vetoketju hajoaa kerran vuodessa, ja kerran vuodessa vien takin korjattavaksi. Keväisin vien takin pesulaan.
47. Halpis "villakangastakki", joka on pääosin tekokuidusta tehty. Vuoden 2014 ostos, joka kaduttaa joka kerta, kun pistän takin päälleni. Takki on nuhjuinen, eikä kovin lämmin. Harkinnassa satsaus 100% villakangastakkiin, joka todennäköisesti maksaa moninkertaisesti tähän nähden.
48. Rainsin musta sadetakki. Erinomainen hankinta, jonka voi sadekelillä heittää tavallisen takin päälle. Suojaa paremmin kuin sateenvarjo, ja jättää kädet vapaiksi.
49. Cinzia Roccan musta trenssi. Erinomaisen tyylikäs takki, josta pitäisi lyhentää hihat.
50. Marellan musta nahkarotsi. Ostin korvaamaan 10 vuotta vanhaa, osin puhkikulunutta ja reikäistä ja aavistuksen verran liian pientä nahkatakkia. Viime vuoden kallein yksittäinen ostos, mutta varmasti jokaisen sentin arvoinen. Aion käyttää takkia vähintään seuraavat 10 vuotta. Hihat lyhennetty ompelijalla oston yhteydessä.
51. Noin sata vuotta vanha farkkurotsi, joka on hihansuista puhkikulunut ja muutenkin jo aika kulahtanut. Harkinnassa uusi farkkutakki tämän tilalle.

Ei kuvassa:
52. Punainen kuoritakki.
53. Musta kuoritakki, joka on ullakolla odottamassa sitä, että raaskin luopua siitä.

KENGÄT

Minulla on paljon kenkiä, mutta ei yhtään turhaa.

54. Punaiset Hai-saappaat. Lasten kanssa kurakeleillä ulkoiluun.
55. Mustat pitkävartiset Hunterin kumisaappaat. Töihin ja kaupungille sadesäällä.
56. Sorelin talvikengät. Ehdoton valinta pakkasulkoiluun.
57. Timberlandin talvikengät. Silloin kun Sorelit ovat liikaa.
58. Merrelin mustat kengät. Lasten kanssa ulkoiluun keväästä syksyyn.
59. Mustat nahkanilkkurit. Työkenkinä käytössä syyskuusta huhtikuuhun.
60. Mustat Camperin kengät. Kaupunkikengät silloin, kun en jaksa korkoja.
61. Wondersin mustat ballerinat. Ostin nämä viime keväänä identtisten, puhkikuluneiden ballerinojen tilalle.
62. Sandaalit rentoon ulkoiluun.
63. Mustat Pura Lopezin korkkarit.
64. Nudet Pura Lopezin korkkarit. Värinsä puolesta sopivat asuun kuin asuun.
65. Siistit mustat sandaalit harvoille kuumille kesäpäiville.

Ei kuvassa:
66. Mustat korolliset nahkasaappaat.
67. Punaiset Pura Lopezin korkkarit. Punaisen iltapukuni kaveriksi ja pikkujouluihin.
68. Ruskeat Pura Lopezin korkkarit. Ruskean juhlamekkoni kaveriksi.
69. Mustavalkoiset Pura Lopezin korkkarit. Työkäyttöön silloin, kun kestän huimia korkoja.
70. Valkoiset Pura Lopezin korkkarit. Olivat häissäni kakkoskenkinä, aiemmin työkäytössä mutta nykyään harvalla käytöllä.

ASUSTEET

Olen täydellinen vaatekaappi -projektini myötä viilannut etenkin asustepuolta. Aiemmin minulla oli lukuisia toisiinsa yhteensopimattomia asusteita, nyt ne ovat enemmän linjassa keskenään.



71. Harmaa Calvin Kleinin kaulahuivi. Ostettu miestenosastolta.
72. Harmaa Repeatin cashmere huivi oikein kylmille säille.
73. Harmaa neulepipo.
74. Harmaat sormikkaat pakkassäille tumppujen sisään lisälämpöä tuomaan.
75. Harmaa lakki, ostettu miestenosastolta.
76. ja 77. Guccin ja Guessin aurinkolasit. En tiedä, tarvitseeko ihminen kaksia aurinkolaseja. Ehkä ei, mutta minä pidän siitä, että eri tilanteisiin voi valita erityyliset lasit.
78. Musta vyö. Housujen pitämiseen ylhäällä.
79. Mustat topparukkaset. Pakkassäille ulkoiluun.
80. Mustat nahkaiset rukkaset. Joululahja anopilta, kivat kylmällä säällä.
81. Mustat nahkahansikkaat.
82. Pieni Longchampin musta nahkalaukku. Lahja entiseltä esimieheltä, muistaakseni vuosi oli 2007.
83. Musta Longchampin olkalaukku.
84. Rainsin musta vedenpitävä reppu. Käytössä joka päivä töissä.

Ei kuvassa:
85. kevyt harmaa trikoopipo välikausiin
86. toinen musta vyö
87. toiset mustat nahkahansikkaat 
88. Furlan musta nahkalaukku. Ostettu Milanosta 2010.
89. Longchampin keskikokoinen musta käsilaukku. Päivittäisessä käytössä.
90.-93. valkoinen, fuksia, punainen ja musta kaulahuivi. Satunnaisessa käytössä.
94. Valkoiset pitkät käsineet. Olivat päällä vanhojen tansseissa 1998, jostain syystä vieläkin tallella.

KOTIRÖNTTÄVAATTEET

Yksi keino vaatteiden käyttöiän pidentämiseen on se, että kotona käytän kotivaatteita. Ne saavat olla nuhjuisia ja kulahtaneita, eikä ne päällä tarvitse pelätä lattialla konttaamista tai pienten tahmatassujen hellyydenosoituksia.


95. Harmaa t-paita. Ostettu kesällä 2015 ja on jo nyt reikäinen. Tosin on ollut päällä todella paljon.
96. Harmaat college-housut. Kohta kaksi vuotta vanhat, ja päällä melkein päivittäin. Oikeassa polvessa on reikä ja lahkeet ovat rispaantuneet. Harkintalistalla uudet (tai kahdet) näitä korvaamaan.
97. ja 98. Kaksi mustaa toppia. Ostettu kun odotin kuopusta (vai esikoista?) ja ovat siten saaneet kärsiä myös jättiläismäisen mahan. Ovat niin kuluneita, että selästä näkyy läpi. Ehdottomasti vain kotirönttäkäyttöön. Harkinnassa uudet näiden tilalle.
100. Turkoosi huppari. Ikivanha, reikäinen ja kulunut. Harkinnassa uusi tämän tilalle.
101. Vaaleanruskea fleece. Päällä tätä kirjoittaessa. Ihan ookoo, vaikka hieman lyhyt ja aika nyppyinen.

URHEILU

Minulle urheiluvaatteet tarkoittavat lähinnä juoksuvaatteita. Niitä voisi olla enemmänkin, nykyinen määrä vaatii pesukoneen pyörittämistä heti lenkin jälkeen.

102. Juoksutakki. Ihanan kevyt ja pitää hyvin tuulta.
103-105. Punainen, sininen ja liila juoksupaita, kaikki saatu juoksutapahtumista.
106. Pitkähihainen juoksupaita.
107. Juoksushortsit.
108. Lyhyet juoksutrikoot.
109. Pitkät juoksutrikoot.
110. Punainen windfleece.

Ei kuvassa:
111. ja 112. musta aluspaita ja -housut pakkassäille
113. oranssi juoksupaita, saatu juoksutapahtumasta
114. hiuspanta
115. juoksuhanskat
116. juoksupipo
117. kuorihousut kevyet
118.-121. neljät urheiluliivit
122.-125. neljät urheilusukat
126.-129. neljät juoksulenkkarit: kesä, kevät, talvi + pitkille matkoille erityisen hyvin vaimennetut lenkkarit.

ALUSVAATTEET

130.-132. Kolmet ohuet ihonväriset polvisukat (kesäisin töihin housujen kanssa, jotta korkkaria ei tarvitse pukea paljaaseen jalkaan)
133. ja 134. villainen Ruskovillan aluspaita ja alushousut 
135.-137. kolmet rintaliivit (musta, beige ja harmaa)
138.-145. kahdeksan paria mustia nilkkapituisia sukkia
146.-148. Kolmet ohuet ihonväriset sukkahousut
149. ja 150. Kahdet mustat 40 denierin sukkahousut
151.-153. Kolmet mustat 150 denierin sukkahousut
154. bikinit 
155. ja 156 ohuet säärystimet, jotka on leikattu polvisukista
157. paksut säärystimet
158.-161. neljät villasukat
162.-166. viidet varrettomat sukat 
167.-176. kymmenet pikkuhousut

Edit: listalta unohtuneita

177. Hopean harmaa juhlamekko. Ollut päällä useissa häissä.
178 ja 179. Kaksi valkoista kesähattua. Yksikin riittäisi, mutta kumpikaan olemassa olevista ei ole mieleen. Jos löydän ensi kesäksi paremman hatun, ostan.
180. Farkkucaprit.
181. Tummanharmaa fleecevuorattu tupsupipo.
182. Harmaa Tara Jarmonin kotelomekko. Harkitsen tästä luopumista.

Huh, olipa urakka (kiitos sairaspäivän, sain tämän tehtyä). Onnittelut, jos jaksoit lukea tänne asti.

Lopuksi vielä vertailun vuoksi Ylen Kuningaskuluttajan tekemän kyselyn yhteenveto suomalaisten vaatemääristä.


24 kommenttia:

  1. Apua, mulla on varmaan kolminkertainen määrä! Tai siis luulen niin, en ole laskenut. Mutta mulla on esimerkiksi huiveja varmaan parikymmentä erilaista, jos lasketaan silkit, villat, pashminat ja kaikki mahdolliset paksuudet ja koot mukaan. Samoin alusvaatteita mulla on moninkertaisesti, kuin myös kenkiä ja takkeja... Toisaalta tykkään kaikista vaatteistani eikä niitä mielestäni tarvitse tällä erää karsia sen enempää. Parit tavoitehousut on odottamassa, ja yhden jakkupuvun myymistä harkitsen. Muuten suurin osa on suhteellisen aktiivisessa käytössä, juhlamekkoja lukuunottamatta. Ja niitäkin on tietysti useita. Kaikki vaatteet mukaanlukien arvelisin, että kokonaismäärä on jossain 300 kieppeillä. Mutta tämä on arvaus, en ehkä jaksa ruveta laskemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vaatekaapin niukkuus on kolmen vuoden määrätietoisen karsinnan seurausta :) Ennen kuin aloitin täydellinen vaatekaappi -projektini, oli minullakin paljon enemmän vaatteita. Olen mm. luopunut 10 parista kenkiä, 3 takista, 3 juhlamekosta ja muovikassillisesta yläosia sekä kaikista raskaus- ja imetysvaatteista.

      Nämä jäljelle jääneet ovatkin sitten kaikki enemmän tai vähemmän käytössä ja mieleisiä. Kävin listan äsken läpi ja totesin, että vain 12 vaatetta ei ollut kertaakaan päällä vuonna 2016. Niiden joukossa oli mm. häämekko ja valkoiset pitkät hansikkaat sekä punainen iltapuku :)

      (Eli ehkä se mun 100 vaatetta aktiivisessa käytössä oli kuitenkin alakanttiin arvioitu)

      Optimivaatemäärää, joka soveltuis kaikille, ei varmasti ole olemassakaan. Mutta omaa vaatemäärää voi arvioida juuri sen perusteella, kuin usein yksittäinen vaate pääsee käyttöön.

      Vaatteiden laskeminen oli aikamoinen urakka, jossa helpotti se, että olen tehnyt tarkkaa vaatekirjanpitoa kolme vuotta. Kävin kaikkien vuosien excelit läpi ja muistista kirjasin ne vaatteet, jotka olen ostanut ennen vuotta 2014. Muutaman vaatteen unohdin, mutta olen lisäillyt niitä tuohon tekstin loppuun sitä mukaa kuin ne muistuvat mieleen.

      Poista
  2. Tää oli ihan loistava postaus. Iskee hyvin tähän sisäiseen minimalistipersoonaan. Olisi hyvä joskus toteuttaa samantyyppinen, saisi paremman käsityksen siitä, että mitä oikeastaan omistaa ja mitä tarvii/ei ainakaan tarvii. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli myös ihan loistava harjoitus :) Sain tehtyä tämän vuoden vaateostoslistan tämän perusteella. Nyt on entistä tarkempi kuva siitä, mitä vaatekaappin tarvitaan ja mitkä vaatteet pitää korvata uusilla.

      Poista
  3. Jessus miten kiinnostava postaus! Listafriikki diggaa. Mullon tarkoituksena listata omat vaatteeni mutta projekti hirvittää. Jännittää kuinka iso luku tulee olemaan. Koska esimerkiksi pelkästään viime vuonna ostin 13kpl sukkiksia... jäi vissiin päälle ajatus, että niitä tarvitsen ja tuli hankittua senkin jälkeen ku tarve oli täytetty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mitäs sitten, vaikka luku olisi iso? Varmasti opit jotain käymällä läpi vaatekaapin sisällön. Ainakin sen, mitä on tarpeeksi (ehkä sukkiksia?), ja mitä tarvitset lisää :)

      Poista
  4. Tätä oli jotenkin tosi mukava lukea, kiitos kun teit tämän. Ja jotenkin niin hurmaava vaatevarasto, vaikka ei omaan tyyliin/ työhön sopisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaatteeni ovat minunkin mielestäni hurmaavia :) Kolmen vuoden projekti on selvästi ollut hyödyllinen.

      Poista
  5. Oooh! Onpa mielenkiintoista taas. Tuli himo tehdä oma tällainen, joskin tiedän että oman vaatekaappini sisältö ei ole lainkaan näin koherentti. Sulla on kauniita vaatteita! Tosi järkevältä kuulostaa tuokin, että jokaisen vaatteen rooli on mietitty. Silloin määrä on sivuseikka, vaikka toki kiinnostava yksityiskohta kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika tyytyväinen vaatekaappini sisältöön. Alkaa tuntua siltä, että olen tavoittamassa sen, miksi tähän projektiin lähdin. Nykyiset tarpeet ovat enemmän puhkikuluneen korvaamista kuin mitään muuta. Osat toimivat yhteen ja minun elämääni. Vaatekriisejä "mulla ei ole mitään päällepantavaa" ei ole. Se, että joka tilaisuuteen on asu olemassa, auttaa.

      Poista
  6. Millä oot tehnyt noi kuvat? Mulla tavoitteena tehdä samanlainen listaus, mut kun otan kuvan vaatteesta niin että vaate lattialla, niin näyttää vaan vaatemytyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on verkkokauppojen ja vaatevalmistajien www-sivuilta. Pitääkin laittaa tieto tuohon tekstiin, lähde olikin multa unohtunut.

      Poista
  7. Miten kaunista! Käytännöllistä, toimivaa, viehättävää!

    Sinänsä hassua, että olen seurannut blogiasi tovin (päädyin sivustolle joskus taannoin googlaamalla "pimeä hetki"..), ihaillut etäältä rohkeuttasi, analyyttisyyttäsi, kirjoituslahjojasi - ja nyt, kun aihe on näinkin kevyt (ööh), rohkenen kommentoida.

    No, joka tapauksessa, kiitos tästä.

    Itse suhtaudun vaatteisiin ja vaatekaappiini kaksijakoisesti: inhoan shoppailua, mutta pidän kivoista vaatteista; haluaisin, että kaapissani olisi vain toimivia, ajattomia ja laadukkaita vaatteita. Ennen kaikkea laadukkaita - mikä turhautuminen, kun kalliisti (ajalla, ehkä rahallakin) maksettu neule nyppyyntyy parissa käytössä, tai t-paita venähtää muodottomaksi ekassa pesussa.

    Pieni pyyntö siis - jaksaisitkohan joskus tehdä tästä kiinnostavasta postauksesta pientä spin-offia tyyliin "hyvälaatuisiksi ja kestäviksi havaitut vaatemerkit" (kotimaisuus ja eettisyys toki plussaa)?

    Kiitos tähän astisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mahtava palaute! Kommentoithan joskus myös raskaampiinkin aiheisiin? ;)

      Mulla on oikeastaan samanlainen kaksijakoinen suhtautuminen vaatteisiin. Siksi tämä täydellinen vaatekaappi -projektini on tuntunut niin hyvältä. Lopputuloksena on sekä vähemmän shoppailua että kaappi, jossa on vain toimivia, ajattomia ja laadukkaita vaatteita.

      Ja jaksaisin kyllä. Jotain sinne päin oli jo tässä postauksessa: http://ehdoton-ehka.blogspot.fi/2016/10/kolme-kotimaista-vaatetta.html

      Poista
    2. Juu, kunhan kerään vähän rohkeutta ;)

      Mun kaapissa ei kauheasti ole tyhjennettävää, täydennettävää kyllä. Joten - jään innolla odottamaan :) Yhteen Noukin mekkoon jo ihastuin, mutta tietysti Just Se oli loppuunmyyty.

      Poista
  8. Hei,
    Onko jossain postauksessa juttua tuosta Rains-repusta? Etsin itselleni nyt töihin reppua, johon mahtuu läppäri, papereita/ehkä mappikin joskus sekä omia tarvikkeita, joita saattaa työpäivän aikana tarvita (pieni meikkipussi meikin korjailuun, vesipullo jne). Kuljen pääasiassa autolla, mutta selkäni ei kestä painoa vain toisella olkapäällä. Siksipä olen päättänyt etsiä hyvän ja siistin repun. Olisiko tämä sellainen? Oletko tykännyt repusta? Miten kestää pakkasilmoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! En ole harrastanut tuotepostauksia, joten ei löydy. Mutta nyt kun kysyit, niin kerron :)

      Olen ollut Rains-reppuuni aivan valtavan tyytyväinen. Kannan siellä aika yleisesti läppäriä johtoineen, muistivihkoa ja varakenkiä. Välillä sekaan mahtuu myös pieni meikkilaukku, eli reppu on todella tilava.

      Reppu on ollut lähes päivittäisessä käytössä kohta 2 vuotta, ja jonkin verran käytön jälkiä / kulumaa siinä jo on. Tosin hintaansa nähden (maksoin repusta aikanaan 63,92 €) se on ollut todella kestävä.

      Reppu on ollut mulla käytössä monessa rankkasateessa, ja läppäri on säilynyt kuivana :)

      Lämmin suositus!

      Poista
    2. Kiitos näistä tiedoista. Tämä on nyt vahvoilla reppuhankinnassa. Kesäaikaan välillä pyöräilenkin työmatkoja (15km/suunta) mutta tähän saakka olen pyöräillyt vain hyvällä kelillä ja silloin, kun konetta ei tarvitse kuljettaa mukana - koska ei ole ollut mitään missä kuljettaa. Tuumailen vielä hetken muutaman vaihtoehdon välillä =)

      Poista
  9. Hei,

    Tämä postaus sysäisi liikkeelle myös oman Excel-harjoituksen, mikä oli kyllä todella mielenkiintoista. Sen seurauksena tuli vihdoin laitettua eteenpäin vaatteita, joita ei ole tullut aikapäiviin käytettyä ja karsittua mm. omaa juhlamekkovalikoimaa. Toisaalta, vaatebudjetti on räjähtänyt, kun samalla huomasin selkeästi, missä vaatekaappini puutteet ovat ja lähdin niitä paikkaamaan. Mm. kaikki vanhat rintsikat ja aluspaidat vaihtuivat uusiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!

      Itse olen jo hiljalleen hyväksynyt budjetin räjähtämisen. Tämä on ollut hyvä harjoitus, mutta maku on muuttunut melko hintavaksi :)

      Poista
  10. Todella mielenkiintoinen postaus! Minusta aina tuntuu, ettei kaapeistani löydy paljon mitään vaatteita, mutta onkohan noin. Jos joskus saan aikaiseksi, teen vastaavan listauksen omista vaatteistani. Luulen, että tämä olisi hyvä tapa muokata puvustoaan järkevämmäksi. Minä kun olen sitä tyyppiä, jonka mukaan tarttuu helposti uusia yläosia, sukkia ja huiveja, olipa niille tarvetta tai ei. Ja pipoja ja hanskojakin taitaa olla monin kerroin enemmän, vaikka yleensä sitä aina käyttää yksiä ja samoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin aiemmin sitä tyyppiä. Vasta kun ruoesin käymään tarkemmin läpi vaatekaappini sisältöä, edes huomasin, kuinka paljon kaikkea ylimääräistä sälää siellä oli.

      Poista
  11. Mielenkiintoinen listaus! Innostaa tekemään itse saman. Olen uusinut kahden viime vuoden aikana 70 % vatteistani (koon muutos, tyylin muutos jne.) ja mielessä on lista "täydellisestä vaatekaapista" mutta paperille vaatteet ovat vielä kirjaamatta. Pyrkimyksenä on ollut hankkia vaate joka todella on sitten käytössä ja aika hyvin olen siinä onnistunut. Poikkeus tietenkin juhlavaatteet.
    Löysin blogisi juuri enkä ole vielä kaikkea ehtinyt lukea, mutta kivalta vaikuttaa! Juttusi esimiehistä osui naulan kantaan, itsellä samoja kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit, tervetuloa! Uusia juttuja tulee tätä nykyä aika hiljalleen, mutta vanhoja on useampi sata :)

      Poista